Tiesitkö että...

Yli miljoona suomalaista nukkuu huonosti. Yhä useampi kärsii päänsärystä, huimauksesta, tinnituksesta, unihäiriöistä, lihaskivuista ja muista oireista, joille ei löydy lääketieteellistä selitystä.

Lue lisää


Ympäristömme sähkömagneettinen säteily on lisääntynyt – erityisesti langaton teknologia. Sama pätee kemikaalikuormitukseen. Myös sähköherkkien määrä on kasvussa. Altistus sähkömagneettisille kentille, elektroniikan palonestoaineille tai hammaspaikkojen amalgaamille näyttäisi olevan sähköherkkyyden taustalla. Mitä sanoo tiede?

Jo 1800-luvun lopulla elänyt Nikola Tesla, sähköalan suuri keksijä ja tutkija, kärsi invalidisoivista oireista rakkaiden sähkölaitteidensa äärellä. Tehdessään suuria keksintöjä Tesla altisti itseään samalla voimakkaille sähkö- ja magneettikentille. Hän tunsi ihollaan kuumottavia väristyksiä, muistihäiriöt ja rajut pulssin heilahtelut olivat hänelle tyypillisiä oireita. Tesla oli ääniherkkä ja valoherkkä.

Lähes sata vuotta myöhemmin, 1980-luvulla alkoi Ruotsista, Norjasta, Saksasta, Ranskasta ja Suomesta kantautua raportteja samankaltaisista oireista näyttöpäätetyöntekijöiden keskuudessa. Ensin tulivat iho-oireet, polttelu, pistely ja kuumotus. Osa potilaista alkoi saada myös hermostollisia oireita: päänsärkyä, huimausta, koordinaatiovaikeuksia, keskittymiskyvyn ja muistin ongelmia, tinnitusta, verenkiertohäiriöitä ja voimattomuutta. Lisäksi lukemattomat kivut ja säryt sekä hormonaaliset ja sisäeritystoiminnan häiriöt. Sähköherkät ovat huomanneet olevansa myös ääniherkkiä, kemikaaliherkkiä ja valoherkkiä. Moni kärsii erilaisista allergioista. Oireet raportoidaan alkaviksi usein juuri näyttöpäätetyössä, mutta kansainvälisten kyselytutkimusten mukaan matkapuhelin tai joku voimakkaasti säteilevä elektroninen laite voi laukaista ne. Mikäli sähkölle herkistynyt jatkaa itsensä altistamista, voi oireilu edetä niin pitkälle, ettei hän enää siedä valaistustakaan. Moni kokee saavansa helpotusta oireisiinsa muutosta maalle vähäsähköisempään ympäristöön tai kodin sähkösaneerauksesta.

Sähköherkälle potilaalle erityisiä haasteita asettavat ympäristön yhä lisääntyvät langattomat tietoverkot. Monilla työpaikoilla ja kodeissa on luovuttu kiinteästä puhelin- ja internet-teknologiasta ja siirrytty langattomaan viestintään. Altistuminen sähkömagneettisille kentille kasvaa.

Matkapuhelinteknologian, kännyköiden ja tukiasemien lisäksi langaton kotipuhelin, monet kodin sähkölaitteet, TV, tietokone, loisteputket ja energiansäästölamput sekä voimajohdot laukaisevat oireet. Valaisimissa käytetyt himmentimet, muuttajat ja energiasäästölamput tuottavat sähköverkkoon häiriöpiikkejä eli transientteja, jotka sähköherkät kokevat erityisen ongelmallisiksi.

Eri maiden kyselytutkimuksissa on havaittu, että noin 3 - 10 prosenttia väestöstä reagoi sähkömagneettisille kentille.

Elinympäristössämme on tekijöitä, jotka horjuttavat herkän kehon tasapainoa ja saattavat altistaa sähköherkkyydelle. Taustalta löytyy homeelle, raskasmetalleille ja kemikaaleille altistumista.

Sähköherkkyys ja kemikaalit

Ruotsalaisprofessori Lennart Hardell on pilotti-tutkimuksessaan löytänyt sähköherkkien verestä enemmän haitallisia palonestokemikaaleja kuin terveiltä verrokeilta. Kokeeseen osallistui 13 sähköherkkää ja vertailuryhmään 21 tervettä. Sähköherkiksi itsensä kokevien verestä löytyi palonestoainetta BDE-47, joka kuuluu PBDE-ryhmään, bromattuihin yhdisteisiin, joita aiemmin käytettiin elektroniikassa. Kyseisen kemikaalin nähtiin lisääntyvän voimakkaasti äidinmaidossa 1980-luvulla.

Bromattuja tai kloorattuja hiilivetyjä sekä orgaanisia fosfaatteja on käytetty sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteissa jo vuosikymmeniä. Kemikaaleja esiintyy myös muoveissa ja tekstiileissä. Pitkälti Ruotsissa tehtyjä tutkimuksia voidaan kiittää siitä, että tuotteiden vaarallisuus on tuotu päivänvaloon. Ruotsalaiset ovat käynnistäneet aiheesta maailmanlaajuisia tutkimushankkeitakin. Monet palonestoaineina käytettävät kemikaalit ovat rasvaliukoisia ja siksi luonteeltaan eliöihin kertyviä ja pysyviä sekä äärimmäisen allergisoivia. Sellaisetkin tuotteet, joita tähän asti on pidetty täysin turvallisina, ovat eläinkokeiden mukaan osoittautuneet haitallisiksi. Pitkään käytetyn dekabromidifenyylieetterin on eläinkokeissa todettu aiheuttavan kehitysvaurioita. Tiettyjen bromiyhdisteiden muuntumistuotteet voivat häiritä hormonitoimintaa. Sveitsiläisten tutkijoiden mukaan ne kykenevät erityisesti sikiövaiheessa vaikuttamaan aivojen ja sukuelinten kehitykseen molemmilla sukupuolilla ja aiheuttamaan muun muassa kaksineuvoisuutta sekä kivesten kehityshäiriöitä.

Elintarvikemuoveihin lisätyn Bisfenoli-A:n (BPA) tiedetään ihmiselimistössä toimivan naishormoni estrogeenin tavoin. Se on yhdistetty moniin sairauksiin, muun muassa syöpiin, synnynnäisiin epämuodostumiin ja lasten aivojen kehityshäiriöihin. Kuten muutkin hormonaaliset kemikaalit, myös BPA näyttää aiheuttavan hormonitoiminnan häiriöitä äärimmäisen pieninä pitoisuuksina. BPA:n käyttöä on pyritty rajoittamaan ja korvaamaan kemikaaleilla Bisfenoli-S (BPS) ja Bisfenoli-F (BPF).

Environmental Health Perspectives (2015) julkaisi kemikaaleista 32 tutkimusta kattavan katsausartikkelin, jonka mukaan korvaavat tuotteet BPS ja BPF ovat hormonaalisesti yhtä aktiivisia kuin BPA ja niillä on samankaltaisia haittavaikutuksia.

Elektronisissa laitteissa käytetään nykyisin palonestoon kahta yhdistettä, tetrabromi-bisfenoli A:ta (TBBPA) ja tetrakloori-bisphenoli A:ta (TCBPA). Kemikaalit ovat läheistä sukua Bisfenoli A:lle (BPA). BPA on yhdistetty myös lihavuuteen ja aineenvaihdunnan häiriöihin. Se voi aktivoida kantasoluja kasvattamaan rasvasoluja. Tämä nähtiin seeprakaloilla tehdyssä tutkimuksessa.

Kaloille annettiin 11 päivän ajan pieniä BPA-annoksia, joita vertailuryhmä ei saanut. Kuukauden kuluttua kemikaaleja saaneet seeprakalat olivat painavampia kuin verrokit, mikä osoitti rasvasolujen määrän kasvua. Seeprakala on läpinäkyvä, joten rasvan määrän kertyminen tärkeisiin elimiin ja kalan kylkiin oli helppo havaita.

Tietokone altistaa kemikaaleille

Kyselytutkimusten perusteella pääasiassa tietokoneen ja kännykän on nähty laukaisevan sähköherkkyyden. Hyvin edustettu ammattiryhmä sähköherkkien yhdistyksessä on pitkään tietotekniikkaa työssään käyttäneet naiset ja IT-alan ammattilaiset kumpaakin sukupuolta.

Moni kokee, että sairastumisen kannalta ratkaisevaa on ollut uuden tietokoneen hankkiminen. Tietokoneen piirikorteissa ja muovikuoressa on jopa kymmenprosenttisesti palonestokemikaaleja. Koneen muovikuoren pistävä haju johtuu ilmeisesti näistä kemikaaleista. Kun uusi tietokone on tuotu työtilaan, käyttäjän etäisyydeltä on voitu mitata jopa 100 ng/m³ (nanogrammaa kuutiometriä kohti) korkeita pitoisuuksia. Koneen sisälämpötila saattaa käytön aikana nousta aina 120 Cº:en, jolloin kemikaalejakin varmuudella vapautuu huoneilmaan. Kemikaalipartikkelit voivat sitoutua ilman pölyhiukkasiin ja kertyä iholle tai joutua hengitysteiden kautta verenkiertoon. Professori Dennis Henshawn tutkimukset osoittavat, että tällaiset partikkelit kykenevät varautumaan sähköisesti, jolloin ne voivat reagoida iholla.

 Japanilaisen Hajime Kimatan tutkimustulokset tukevat aiemmin mainittuja professori Lennart Hardellin havaintoja sähköherkillä. Kimata istutti 52 koehenkilöä videoiden ääreen jaettuna kahteen ryhmään siten, että toisessa koehenkilöt puhuivat tunnin matkapuhelimeen, toisella ryhmällä ei ollut puhelinta käytössään.

International Archives of Allergy and Immunology –tiedelehdessä julkaistu tutkimus osoitti matkapuhelimen mikroaaltosäteilyn lisäävän allergisia reaktioita aikaansaavien kemikaalien muodostumista veressä. Aiheutuiko reaktio puhelimen kemikaaleista vai säteilystä, tai niiden yhteisvaikutuksesta?

Sähköherkkyys ja amalgaami

Elohopea on jo yli sadan vuoden ajan herättänyt ristiriitaisia mielipiteitä asiantuntijoiden parissa. Vuosisadan alussa sitä pidettiin tärkeänä lääkkeenä ja elohopeaa piti eräiden ohjeiden mukaan juoda pieni kulaus suoliston kunnon ylläpitämiseksi. Vielä 40-luvulla lasten ikeniin hierottiin pulveria, joka sisälsi elohopeakloridia. Tällä toimenpiteellä yritettiin estää ikenien tulehtumista. Lapset alkoivat saada merkillisiä oireita raajoihinsa ja yleinen terveydentila laski. Äkillistä paranemista alkoi tapahtua pian sen jälkeen, kun pulverin käytöstä päätettiin luopua. Tosin koskaan ei virallisesti tunnustettu, että elohopea oli syynä lasten kokemiin oireisiin.

Myös sähköherkät ovat todenneet, että amalgaamipaikoista vapautuva elohopea on kemikaalien ohella merkittävä sairauden laukaiseva tekijä. Amalgaamipaikkojen saneeraus on helpottanut monen sähköherkän oireita. Tieto ei yllätä. Neuroepidemiology-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa (Griesz-Brisson M) havaittiin, että 22 sähköherkästä koehenkilöstä 84,5 prosentilla oli kehossa raskasmetallikuormitusta, myös elohopeaa, ja osalla tutkittavista ilmeni yliherkkyyttä raskasmetalleille.

Käytä biohammaslääkäriä

Biohammaslääkärit ovat perehtyneet mekaanisiin suojaustoimenpiteisiin hammashoidon aikana. Nielun, hengitysteiden ja silmien suojaus on amalgaamipaikkoja käsiteltäessä ja saneerattaessa välttämätöntä. Potilaan pitäisi osata vaatia näitä toimenpiteitä muiltakin hammaslääkäreiltä, sillä elohopeaa voi päästä kulkeutumaan keskushermostoon paikkoja vaihdettaessa.

Elohopean puoliintumisajoista on ollut kiistaa. Ruotsalaisen hammaslääkärin Patrick Störtebeckerin tutkimuksista käy ilmi, että työssään amalgaamipaikoista vapautuvalle elohopealle altistuneiden hammaslääkäreiden aivokudoksesta löytyi patologisissa tutkimuksissa suuria määriä elohopeaa vielä vuosia sen jälkeen, kun he olivat jääneet työstään eläkkeelle. Jorma Leistevuo Turun yliopistosta julkaisi 2002 väitöstutkimuksen, joka selvästi osoittaa, että amalgaamipaikoista vapautuu elimistöön epäorgaanista elohopeaa, josta osa muuttuu elimistön oman bakteerikannan vaikutuksesta vaaralliseksi metyylielohopeaksi. Leistevuon ryhmä havaitsi, että koehenkilöiden amalgaamipaikat lisäsivät ulosteen elohopeapitoisuutta yli kaksinkertaiseksi verrattuna henkilöihin, joilla paikkoja ei ollut. Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen (THL) internet-sivuilla kerrotaan edelleen:

”Usein huolta aiheuttavat elohopeaa sisältävät amalgaamipaikat. Näissä elohopea on kuitenkin alkuainemuodossa, jonka ei ole todettu olevan haitallinen ihmiselle. Terveyshaittaepäilyjen vuoksi amalgaamipaikkojen käyttöä on kuitenkin vähennetty.” 

Ympäristöministeriössä valmistellaan parhaillaan lakia elohopeaa sisältävien yhdisteiden käytön rajoittamiseksi. Kyseinen Minamatan sopimus astuu voimaan vuonna 2018. Sopimuksessa mainitaan myös hammaspaikkojen sisältämä elohopea. Käyttöä ei kielletä, mutta laki ohjaa sopimuksen allekirjoittaneita maita vähentämään amalgaamin käyttöä ja siirtymään muovisiin tai keraamisiin paikkausmateriaaleihin.

Sähköherkkyys ja sähkömagneettiset kentät

Herkistyneiden tilanne eri maissa

Useat tutkimukset osoittavat, että sähköherkkyys liittyy sähkömagneettisiin kenttiin, mikä on myös herkistyneiden oma kokemus. Joissain maissa sähköherkkyys on tunnustettu toimintarajoitteeksi tai tuomioistuimen päätöksellä on myönnetty korvausta työkyvyn menettämisestä.

Sähköherkkyys Suomessa

Toisin kuten Ruotsissa, sähköherkillä ei Suomessa ole vammaisstatusta, mikä heikentää sairastuneiden yhteiskunnallista asemaa ja yhdenvertaisuutta. Sähköherkkien taloudellinen tilanne on usein heikko, koska sairauden perusteella ei edelleenkään voi saada päivärahaa, vaikkakin oireyhtymä on tunnustettu. R68.81-diagnoosikoodi ei sellaisenaan oikeuta KELA-korvaukseen.

Suomessa SOTERKO-työryhmä (Säteilyturvakeskus, Sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) tiedotti 2014:

”Ympäristöyliherkkyys on lisätty suomalaiseen ICD-10 -tautiluokitukseen nimikkeellä R68.81: Jatkuva tai toistuva poikkeuksellinen herkkyys ympäristön tavanomaisille tekijöille. Ympäristöherkkyydeksi kutsutaan tilaa, jossa ihminen saa terveyttä haittaavia oireita tietyssä työ- tai elinympäristössä, vaikka sama ympäristö ei aiheuta oireita valtaosalle muita ihmisiä. Oireet yhdistetään mm. erilaisiin kemikaaleihin, hajusteisiin, mikrobiologisiin tekijöihin sekä sähkömagneettisiin kenttiin. Tautinimikkeen käyttöön ottaminen edistää potilaiden ohjaamista hoitoon sekä ympäristöherkkyyden tilastointia ja tutkimusta.”

Hoitona sähköherkille suositellaan kognitiivista käyttäytymisterapiaa, vaikka sen ei kyselytutkimusten mukaan tiedetä auttavan. Perusteluna terapialle on esitetty näkemys, ettei sähkömagneettisille kentille altistuminen aiheuta sähköherkkyyttä eikä ihmisen kehoon vaikuttavia mekanismeja tunneta.

Emeritusprofessori Martin L. Pall Washingtonin yliopistosta on eri mieltä. Martin Pallin mukaan sähkömagneettisilla kentillä on sekä terapeuttisia että haitallisia vaikutuksia:

”Jänniteherkkien kalsiumkanavien stimuloiminen tuottaa ei-termisiä eli biologisia vasteita sekä ihmisillä että kehittyneillä eläimillä erilaisten tapahtumaketjujen kautta. Tämä voi selittää sekä säteilyn terapeuttisia että patofysiologisia vaikutuksia – myös sähköherkkien ja kemikaaliherkkien reaktioita.”

Mitä sähkömagneettisiin hoitoihin tulee, nehän eivät toimisi, ellei heikoillakin signaaleilla heräisi vastetta elimistön toiminnoissa. Neurologisissa sairauksissa ja masennuksen hoidossa on toteutettu aivojen magneettistimulaatiohoitoa (TMS, transcranial magnetic stimulation) hyvällä menestyksellä Suomessakin. TMS-hoidossa vaihdellaan heikkoa magneettikenttää nopeasti pään ulkopuolella siihen tarkoitetun kelan avulla. 

Kyselytutkimuksen mukaan 7 % väestöstä – noin 350 000 ihmisen -arvioidaan olevan ympäristöherkkiä.

Matkapuhelimen käyttöön liittyviä tuntemuksia kartoittavassa COSMOS-tutkimuksessa 10 000 vastaajan väliaikatietojen osalta on saatu selville, että ainakin joskus kännykkää käyttäessä koehenkilö kokee

  • lämmön tunnetta korvalla, 50%
  • lämmön tunnetta kasvoilla, 26%
  • käsien puutumista, 31%
  • tinnitusta, 16%
  • päänsärkyä, 10%
  • kuulon alenemista, 10%
  • huimausta, 8%
  • pahoinvointia, 3%

 Suomessa sähköherkkyyttä on tutkittu lähinnä provokaatiotutkimusten avulla. Turun neurotieteen laitoksella Myoung Kwon testissä koehenkilöille luvattiin jopa palkkio, mikäli he tunnistaisivat 75 prosenttia matkapuhelinsäteilyn altistustoistoista oikein. Koe esiteltiin sähköherkkyystutkimuksena, vaikka ainoastaan kaksi henkilöä 84:stä arvioi olevansa herkistyneitä. Tutkimustilassa oli runsaasti tunnistusta vaikeuttavia ulkopuolisia kenttiä. Lisäksi matkapuhelimen altistustoistot tulivat tunnistamisen kannalta aivan liian tiheään. Nokia toimitti tutkimukseen kännykät ja osin rahoitti sitä TEKES:n kautta yhdessä teleoperaattoreiden kanssa. Teollisuuden edustajat istuivat myös tutkimuksen johtoryhmässä.

Helsingin yliopiston dosentti Dariusz Leszczynski on arvostellut provokaatiotestejä epätieteellisinä, koska niiden perusteella ei voi päätellä mitään sähköherkkyyden vaikutusmekanismeista. Leszczynski toimi 15 vuoden ajan Säteilyturvakeskuksen tutkimusprofessorina ja matkapuhelinsäteilyn biologisten vaikutusten asiantuntijana. Hän olisi halunnut tutkia myös sähköherkkyyttä, mutta Säteilyturvakeskus kielsi häneltä tämän tutkimusalueen.

 Miten sähköherkkyyttä sitten pitäisi tutkia?

”Oikea tapa olisi ottaa kudosnäyte ennen ja jälkeen altistuksen. Näytteessä saattaa altistuksen jälkeen esiintyä esimerkiksi muutoksia joko proteiineissa tai hormoneissa”, kommmentoi Leszczynski.

Dariusz Leszczynskin mukaan on tehty vasta kolme tutkimusta sähkömagneettisten kenttien vaikutuksista ihmiseen. Yksi kolmesta on hänen oma pilotti-tutkimuksensa:

BMC-Genomics -tiedelehdessä vuonna 2008 julkaistussa tutkimuksessa altistettiin kymmenen terveen koehenkilön käsivarren ihoa matkapuhelinsäteilylle (SAR 1.3 W/kg). Altistetulta ja altistamattomalta ihoalueelta otettiin biopsiat, jotka tutkittiin. Tulosten kannalta mielenkiintoista oli se, että samat kahdeksan proteiinia, jotka reagoivat myös aiemmissa solututkimuksissa, osoittivat tilastollisesti merkitseviä muutoksia koehenkilöiden altistetulla iholla.

Kahdessa muussa tutkimuksessa, joihin Leszczynski viittaa, tarkasteltiin aivojen sokeriaineenvaihdunnan muutoksia matkapuhelinsäteilylle altistuvilla ei-sähköherkillä koehenkilöillä. Näissäkin nähtiin vaikutuksia.

Olisiko italialaisryhmän tutkimus mahdollista toteuttaa sähköherkillä myös Suomessa? Lucan tutkimusryhmän mukaan sähköherkkyydessä voi olla kyse elimistön fyysis-kemiallisesta stressireaktiosta, mikä ilmeni selvitettäessä hapettuneen ubikinonin ja ubikinonin välistä suhdetta. Sähköherkillä hapettunutta ubikinonia oli merkittävästi enemmän kontrolliryhmään nähden. Ubikinoni on tärkeä ihon suojaamisessa fyysis-kemiallisia stressitekijöitä vastaan. Toinen havainto liittyi genotyyppianalyysiin, jossa nähtiin mutaatio tietynlaisissa geenien muodoissa, mikä ennusti sähköherkkyyden kehittymisen riskin jopa 9,7-kertaiseksi kontrolliryhmään nähden.

”Sähköherkkyyttä täytyy olla olemassa. Muutoin olisi kyse yhdestä ja ainoasta ympäristöfaktorista, jonka vaikutuksille ei olisi olemassa herkemmin reagoivaa alaryhmää. Kaikilla vastaavilla alueilla alaryhmä esiintyy. Miksi sähkömagneettiset kentät olisivat poikkeus? Tarvitsemme tasokasta tieteellistä tutkimusta alaryhmän laajuuden selvittämiseksi ja tietoa siitä, minkä tasoiset sähkömagneettiset kentät oireita aiheuttavat”, kommentoi Leszczynski Yliopisto-lehdessä 2014.

Sähköherkkyys Ruotsissa

Ruotsissa sähköherkkyys on tunnustettu toimintarajoitteeksi, mutta ei sairaudeksi. Ruotsin potilasyhdistys (FEB) on ollut jäsenenä vammaisten katto-organisaatiossa (HSO) vuodesta 1994 ja saanut toiminnalleen taloudellista tukea. Ruotsissa on suhtauduttu edistyksellisesti sähköherkkyyteen. Jotkut kaupungit ja kunnat tukevat sähkösaneerausta kodeissa ja työpaikoilla, sairaaloissa on sähkösuojattuja huoneita. Myös hankkeita vähemmän säteilevien alueiden perustamiseksi on meneillään.

Ruotsin sosiaalihallituksen kysely kaikkien ruotsalaisten keskuudessa osoittaa, että 3,1 % kärsii sähköherkkyysoireista. Västerbottenissa asukkaista yli 22 prosenttia on osoittautunut eriasteisesti ympäristösairaiksi. Tutkimuksen mukaan jopa 75 prosenttia sisäilmasairaista oireili myös sähkömagneettisille kentille ja/tai kemikaaleille.

Dosentti Olle Johansson on toiminut Tukholman Karoliinisessa sairaalassa tutkijana. Hän kiinnostui sähköherkkyydestä jo 80-luvulla kuullessaan radiohaastattelun, jossa sairastuneet kertoivat oireistaan. Etenkin ihoreaktiot kiinnostivat Johanssonia. Hän onkin vuosien varrella tutkinut näyttöpäätetyöntekijöiden oireita ja osoittanut, miten altistunut iho poikkeaa terveestä. Iho-oireista kärsivien biopsioista löytyi suuri määrä allergiseen reaktioon viittaavia mast-soluja.

Johansson esittää, että korkea mast-solujen määrä voi selittää kliiniset oireet kuten kutinan, ihottuman, turvotuksen ja kivun tunteen iholla. Olle Johansson on työryhmineen tutkinut myös terveeksi itsensä kokevien reaktioita tietokoneen ja television ääressä.

Journal of Cutaneous Pathology–tiedelehdessä vuonna 2001 julkaistu tutkimus vahvisti sähköherkkien oireet mahdollisiksi terveilläkin. ”Terveille koehenkilöille ei odotettu syntyvän reaktioita, mutta toisin kävi”, toteaa Johansson. Tutkimusryhmä otti ihonäytteet 13 terveeltä henkilöltä ennen ja jälkeen kokeen. Heitä altistettiin sekä tietokoneen että television säteilylle 2-4 tunnin ajan. Koehenkilöt eivät kärsineet muista sairauksista tai allergioista, eikä kukaan raportoinut mitään poikkeavaa kokeen aikana. Altistuksen jälkeen voitiin todeta, että viidellä 13 henkilöstä lisääntyi mast-solujen määrä ihon verinahassa. Solut olivat mikroskoopilla tarkasteltaessa ryhmittyneet ihon pintaosiin ja muuttaneet muotoaan. Ihomuutokset olivat samanlaisia kuin röntgenin tai heikon radioaktiivisen säteilyn jäljiltä. Vuorokausi altistuksen jälkeen reaktio palautui ennalleen.

Igor Belyav kumppaneineen altisti sekä terveiden että sähköherkkien valkoisia verisoluja matalataajuisille ja korkeataajuisille sähkömagneettisille kentille. Seurauksena kummallakin ryhmällä todettiin muutoksia solujen tuman kromatiineissa. Reaktiot olivat palautuvia, mutta sähköherkillä voimakkaampia ja palautuminen oli hitaampaa kuin terveillä.

Johanssonia kiinnostavat ihoreaktioiden lisäksi neurologiset oireet. Olle Johansson ja Mary Redmayne pohtivat Journal of Toxicology and Environmental Health –tiedelehdessä (2014), voivatko hermoja suojaavan myeliinin vauriot selittää sähköherkkien oireita. Myeliini on paljon rasvaa ja pitkiä hiilivetyketjuja sisältävä kalvo, joka kehittyy vähitellen lapsuuden ja nuoruuden aikana suojaamaan keskus- ja muuta hermostoa sekä edistämään hermoimpulssien kulkua. Myeliinivaurioihin liittyvillä sairauksilla ja sähköherkkyydellä on paljolti yhtäläisyyksiä.

Ranskassa hoitoa sähköherkille

Ranskalainen lääkäri Dominique Belpomme on sähköherkkyyden asiantuntija. Hän hoitaa ECERI- klinikallaan (European Cancer and Environment Research Institute) sähköherkkiä ja muita ympäristösairaita. Belpomme on laajentanut ympäristösairauden käsitettä myös syöpäpotilaisiin sekä Alzheimerin taudista ja autismista kärsiviin. Belpomme korostaa, että sairauksien taustalta löytyy yhä useammin altistava elinympäristö.

Belpomme on klinikallaan tutkinut yli tuhatta sähköherkkää. Heiltä on löytynyt jopa 2-10 -kertaisia veren histamiinipitoisuuksia normaaliarvoihin nähden. Lisäksi on viitteitä veriaivoesteen läpäisevyyden lisääntymisestä, melatoniinitasojen madaltumisesta, aivoverenkierron häiriöitä sekä poikkeavuutta stressiproteiini- ja myeliinitasoja osoittavissa parametreissa. Belpomme korostaa, että kyse on objektiivisista löydöksistä.

Sähköherkkyys yleistyy nopeasti ja syyksi ilmiöön Belpomme näkee sähkömagneettisten kenttien, erityisesti langattomien verkkojen, laajenemisen: ”Langattoman teknologian vaikutus terveyteen kiistetään puhtaasti taloudellisista syistä. Verkkoja myös laajennetaan puhtaasti taloudellisista syistä, vaikka suuri osa tiedemiehistä katsoo teknologiaan liittyvän riskejä.”

Mikä on sähköherkkien asema Ranskassa? Suomenkin lehdistössä kirjoitettiin keväällä 2014 Pariisissa asuvasta 32-vuotiaasta miehestä, joka sai paikallishallinnolta oikeuden päätöksellä korvausta hankkiakseen suojavaatteita langattomia verkkoja vastaan. Mies ei pysty käymään työssä sähköherkkyysoireiden vuoksi.

 "Jotkut ovat jo saaneet Ranskassa työpaikalla erityisaseman sähköyliherkkyyden vuoksi, mutta tietääksemme tämä on ensimmäinen tapaus, jossa maksetaan korvauksia", kertoi Le Mondelle keväällä 2014 Ranskan sähköherkkien yhdistyksen puheenjohtaja Sophie Pelletier.

Tietoa Saksasta

Saksassa sähköherkkyydestä arvioidaan kärsivän noin yhdeksän prosenttia väestöstä. Ympäristölääketieteen erikoislääkärit ovat vedonneet sairauden hyväksymisen puolesta (Freiburgin vetoomus, 2012):

"Sähköherkkien määrä on kasvussa. Heille voi kehittyä vakavia oireita
välittömästi altistuksen jälkeen tai muutamia tunteja altistumisesta. Lääkäreinä pidämme hyvänä asiana sitä, että Ruotsi on tunnustanut sähköherkät toimintarajoitteisiksi. Haluamme muistuttaa, että Euroopan Parlamentti on kehottanut jäsenvaltioita seuraamaan Ruotsin esimerkkiä. Myös Yhdysvalloissa osavaltioiden kuvernöörit ovat kiinnittäneet kansalaisten huomiota sähköherkkyyden aiheuttamiin vakaviin seuraamuksiin."
 
Sähköfyysikko Lebrecht von Klitzing on Saksassa tunnettu sähköherkkyystutkija. Hän julkaisi 2013 Electromagnetic Biology and Medicine-tiedelehdessä sähköherkkyyden tutkimista käsittelevän hypoteesinsa: Klitzing painottaa, että kyse on autonomisen hermoston reaktioista, jotka vaihtelevat yksilöllisesti. Tutkittaessa olisi tärkeätä erottaa aidosti sähköherkät koehenkilöt heistä, joiden oireet johtuvat muista tekijöistä. Tähänastiset sähköherkillä tehdyt provokaatiotestit (Rubin & al.), ovat epäonnistuneet ehkä siksi, että tutkittavien joukko on voinut olla liian pieni, oireiden kirjo vaihteleva tai reaktiomalli on puuttunut. Testeissä on keskitytty tarkkailemaan ainoastaan lyhyen aikavälin vaikutuksia, vaikka sähköherkkien oireet usein tulevat vasta viiveellä. Tämä on merkittävä puute. Klitzing on omissa EEG-tutkimuksissaan  (=aivosähkökäyrä) nähnyt, että reaktiot koehenkilöitä altistettaessa ilmenevät vähitellen ja myös katoavat vähitellen. Kaikki eivät reagoi.

Klitzing suosittelee tutkimusmenetelmää, jossa samanaikaisesti mitattaisiin autonomisen hermoston parametreja kuten sydämen sykkeen vaihtelua, mikroverenkiertoa ja ihon sähköistä potentiaalia.

Myös Michael Landgrebe ja viisi muuta Regensburgin yliopiston tutkijaa selvittivät kokeellisesti, onko sähköherkkien aivokuoren toiminnassa jotain epätavallista. Tulokset julkaistiin vuonna 2007 Journal of Psychosomatic Research -tiedelehdessä. Kokeessa sähköherkkien ja kahden vertailuryhmään kuuluvien aivoihin indusoitiin sähkövirtoja ja aivokuoren reaktioita niihin mitattiin elektrodeilla. Sähköherkillä aivokuori välitti tietynlaisia impulsseja selvästi heikommin kuin vertailuryhmillä. Tutkijat pitävät mahdollisena, että tämä ero on yhteydessä mukautumisresurssien puutteeseen, mikä selittää potilaiden herkkyyden ympäristövaikutuksille. Se voi heijastaa myös erityistä haavoittuvuutta sähkömagneettisille kentille. Tutkijat viittaavat artikkelin ilmestymisen aikoihin julkaistuun tutkimukseen, joka osoitti sähkömagneettisen säteilyn vaikuttavan terveiden vapaaehtoisten aivokuoren herkkyyteen.

Toisessa, vuonna 2008 Psychological Medicine -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa Michael Landgrebe ja seitsemän muuta tutkijaa selvittivät edellistä tutkimusta suurempaa koeryhmää käyttäen sähköherkissä havaittavia kognitiivisia ja neurobiologisia muutoksia. Aivokuoren toiminnan suhteen tulokset olivat samansuuntaiset sillä erotuksella, että vanhimmassa ikäryhmässä sähköherkät erosivat kontrolliryhmästä päinvastaiseen suuntaan kuin muissa ikäryhmissä: aivokuoren signaalin välitys olikin vahvempi. Tutkimuksen toisen tuloksen mukaan sähköherkät erottivat sähkövirtojen valeindusointeja oikeista huonommin kuin vertailuryhmä. Kyselyissä havaittiin eroja muun muassa siinä, että sähköherkät pohtivat sairauksiaan enemmän kuin muut, mikä kai on luonnollista, kun ihmisellä on tavallista enemmän oireita.

Tutkijoiden mukaan olisi selvitettävä, eroaako kännykkäsäteilyn aiheuttama reaktio sähköherkkien aivokuoressa terveissä havaittavasta reaktioista. Tutkijat eivät voi lukea pois sitä mahdollisuutta, että pitkäaikainen altistus sähkömagneettiselle säteilylle yhdessä yksilön tavallista suuremman haavoittuvuuden kanssa voi johtaa tiedollisten prosessien myötävaikutuksella sähköherkkyydelle tyypillisten oireiden syntyyn.

Kanadassa toimii ympäristöherkkyyksien hoitoklinikka

Kanadalainen geriatrian erikoislääkäri, professori Roy Fox, on tunnettu ympäristöherkkyyksien asiantuntija. Hän on johtanut vuodesta 1994 lähtien Halifaksissa sijaitsevaa klinikkaa nimeltä Capital Health Integrative Chronic Care Service. Klinikka on Nova Scotian julkishallinnon rahoittama laitos, ja siellä hoidetaan monikemikaaliherkkiä ja sähköherkkiä potilaita, fibromyalgiaa sekä kroonista väsymysoireyhtymää. Tunnusomaista Foxin potilaille on se, että heidän tilansa on kroonistunut.

Roy Foxilla on ympäristöherkkyydestä myös omakohtaista kokemusta, sillä hän sairastui monikemikaaliherkkyyteen vuosina 1990-91, kun sairaalan sisäilmaan joutui vahingossa haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC). Fox sekä yli sata muuta sairaalan kuudestasadasta työntekijästä sairastuivat monikemikaaliherkkyyteen. Huomattavalla osalla työntekijöistä kehittyi myös sähköherkkyys. Fox katsoo, että useiden lääkäreiden herkistyminen auttoi muuttamaan asenteita ympäristöherkkyyksiä kohtaan koko Nova Scotian provinssissa.

Potilaita Foxin klinikalla on kerrallaan noin 600-700. Sairaalan hoitotiloihin on valittu luonnonmukaisia rakennusmateriaaleja, jotka sopivat ympäristöherkille potilaille. Klinikalla hoidetaan ympäristöherkkyyksiä kokonaisvaltaisesti. Hoitoon kuuluu potilaan ruokavalion tarkistaminen ja kaikkien herkistymistä aiheuttavien yhdisteiden ja materiaalien välttäminen. Myös saunaa käytetään yhtenä kehoa puhdistavana hoitona.

Fox näkee sähköherkkyyden ja kemialliset ympäristöherkkyydet viisaasti samana, keskushermostoon vaikuttavana sairauden kahtena eri ilmenemismuotona. "Keskeisherkistymissyndrooman", josta on kirjoittanut reumatologi Muhammed B. Yunus, muita ilmenemismuotoja ovat monikemikaaliherkkyys, migreenit, suolen ja virtsarakon oireet, fibromyalgia ja krooninen väsymysoireyhtymä.

Tohtori Fox ei missään nimessä käyttäisi hoidoissa psyykenlääkkeitä, paitsi jos potilaalla selvästi on ahdistusta tai masennusta, eikä muu hoito tuota siihen tuloksia. Sähköherkkyys "ei ole fobia", hän sanoo painokkaasti, eivätkä sähköherkät hänen kokemuksensa mukaan kärsi sen useammin mielen sairauksista kuin muutkaan.

Sähköherkkyys Yhdysvalloissa

Amerikkalainen sydänkirurgi William Rea sairastui sähköherkkyyteen työskennellessään leikkaussalissa voimakkaasti säteilevien laitteiden keskellä. Hän alkoi saada neurologisia reaktioita ja allergiaa muistuttavia oireita. Rea sai huomata, ettei sähköherkkyyteen ole juuri muita hoitokeinoja kuin säteilyn välttäminen. Niinpä hän perusti Dallasiin maailman ensimmäisen hoitoklinikan, Environmental Health Centerin. Rea on hoitanut klinikallaan tuhansia potilaita ympäri maailman. Sähköherkillä kehoon kertyneiden haitallisten yhdisteiden määrällä vaikuttaa olevan keskeinen merkitys herkistymisessä. Klinikan huoneilmasta onkin suodatettu pois hiukkaspäästöt ja kemikaalit. Hoitohuoneiden sähkömagneettiset kentät ovat mahdollisimman alhaiset.

Rea on myös kokeellisesti selvittänyt, pystyvätkö sähköherkät erottamaan säteilyn valealtistuksesta. He pystyvät. Useimmat ovat herkistyneet erityisesti tietyille säteilyn taajuuksille.

William Rea järjesti altistustutkimuksen, johon osallistui 100 henkilöä. Koe suoritettiin tilassa, joka oli äärimmäisen hyvin suojattu muilta paitsi altistuksessa käytetyiltä magneettikentiltä.

Testistä karsiutuivat vähitellen pois sellaiset henkilöt, jotka reagoivat altistuksen lisäksi myös plasebolle. Ensimmäisessä vaiheessa jäi jäljelle 25 hengen joukko, joka reagoi vain transientteja sisältävälle magneettikenttäaltistukselle taajuudella 0,5 – 5 MHz, voimakkuudeltaan 70-350 nT, mutta eivät plasebolle lainkaan. Tutkimuksen aikana mitattiin verenpainetta, pulssia ja lämpötilaa sekä autonomisen hermoston reaktioita. Mitattavissa parametreissa tapahtui altistuksen aikana merkittäviä muutoksia. Koetta jatkettiin edelleen myöhemmin altistamalla jäljelle jääneet 25 koehenkilöä ja sama määrä terveitä. Osoittautui, että 16 henkilöä reagoivat sataprosenttisesti juuri sille taajuudelle, jolle olivat osoittautuneet erityisesti olevansa herkistyneitäkin.

Rean tapaan amerikkalaisprofessori Andrew Marinon ryhmä onnistui jäljittämään sähköherkkien reaktiot. Marino on kehittänyt ärsyke-vaste-testin, jossa tuloksia analysoidaan epälineaarisin menetelmin. Reaktiot näkyvät altistettaessa koehenkilöitä sekä matalataajuisille kentille että radiotaajuuksille. Viimeisimmässä tutkimuksessa altistettiin sähköherkkää naislääkäriä 60 Hz:n sähkökentälle (300 V/m). Kaksoissokkoutetussa kokeessa ilmeni lihasten nykimistä, päänsärkyä ja väliin jääneitä sydämenlyöntejä 100 sekunnin sisällä kentän kytkeytymisestä päälle. Kun verrattiin vaikutusten lukumäärää ja astetta pulssimoduloidulla ja jatkuvalla säteilyllä lumeärsykkeeseen, havaittiin, että oireita aiheutti ensisijaisesti kenttätyypin muutos.

Yhdysvalloissa on monipuolisesti tutkittu sähköherkkyyttä. Tohtori William Morton on kohdannut sekä monikemikaaliherkkiä että sähköyliherkkiä. Mortonin mielenkiinnon asiaan herätti hammaspatologi Dave Downey joka oli työssään havainnut, että laajamittaiset hammasremontit, kruunujen, siltojen ym. asentaminen, saattoivat aiheuttaa potilailla vaikeita neurologisia ja jopa psykiatrisia oireita. Laboratorioanalyyseillä voitiin osoittaa, että näihin tiloihin liittyi myös porfyriinien aineenvaihdunnan häiriöitä.

Potilailla saattaa esiintyä keskus- ja ääreishermoston sekä autonomisen hermoston oireita. Joissain tapauksissa oireet rajoittuvat vain ihon alueelle valoherkkyytenä tai kutinana. Taustalta löytyy usein altistus ympäristömyrkyille kuten liuottimille ja raskasmetalleille. Morton löysi porfyrinopatiaa jopa 90 % monikemikaaliherkiltä potilailtaan sekä huomattavan monelta sähköherkältä.

Porfyriaa aiheuttavat eräät periytyvät geenit, joista osa voi olla peittyneinä ja ne saattavat laukaista oireet vasta porfyrogeenisten ympäristötekijöiden vaikutuksesta. Tällaisia yhdisteitä ovat esimerkiksi eräät lääkeaineet, maalit, kemikaalit kuten formaldehydi, glykolieetteri, dioksiinit, (todennäköisesti myös jotkut palonestoaineet), metallipöly ja –höyry.

Venäjän sähköherkkyysluokitus

Oleg A. Grigoriev toimii varapuheenjohtajana Venäjän säteilyturvakeskuksessa (RNCNRP, Russian National Committee on Non-Ionizing Radiation) ja vastaa biologisten vaikutusten tutkimuksesta.

Grigoriev: ”On selvää, että jotkut yksilöt reagoivat muita herkemmin sähkömagneettisille kentille, mikä tulisi aina huomioida. Sähköherkkyydestä on olemassa kokeellisesti todistettuja raportteja jo 1960-luvulta. Professori Lukjanova on kirjoittanut aiheesta tuoreen katsausartikkelin. Lääketieteellisissä tutkimuksissa syy-seuraus-suhdetta on hankala osoittaa. Kliinisissä tutkimuksissa on nähty autonomisen hermoston toiminnan epävakautta, mikä ilmenee sekä keskushermoston että sydämen ja verenkierron ongelmina. Asia on joka tapauksessa monimutkainen kokonaisuus ja vaatisi lisätutkimusta, johon Venäjälläkään ei ole rahoitusta. Venäjän säteilynormit ovat toisaalta tiukat ja alhaisilla altistusrajoilla pyritään ennalta ehkäisevästi huomioimaan, ettei terveydellistä haittaa koituisi nykyisille tai tuleville sukupolville.”
 
Säteilyviranomaiset selvittävät altistuneilla työperäistä ja yksilöllistä sähkömagneettista kuormitusta asuin- ja työympäristöissä. Kiinnostuksen kohteena on erityisesti se, mille sähkömagneettisen säteilyn taajuudelle henkilö on aiemmin herkistynyt. Altistuminen luokitellaan tapahtuvaksi joko matalille taajuuksille eli sähköverkon 50 Hz, pulssimaiselle radiotaajuiselle säteilylle tai vastaavalle analogiselle säteilylle. Tekniikoilla tiedetään pitkän biologisten vaikutusten tutkimusperinteen valossa olevan hyvinkin erilaisia vaikutuksia. Herkistyneiden yleistä terveydentilaa seurataan verikokeilla ja neurologisilla tutkimuksilla.

Venäjän korkeimman säteilyviranomaisen nykyisen luokituksen mukaan herkistyneet ovat:

  1.  henkilöitä, jotka ovat työssään altistuneet sähkömagneettisille kentille
  2. tai, joille on kehittynyt yksilöllinen yliherkkyys sähkömagneettisille kentille
  3. tai, joille on kehittynyt normaali herkistyminen sähkömagneettisille kentille
  4. tai, joille on kehittynyt normaali herkistyminen sähkömagneettisille kentille ja joilla on lisäksi psykosomaattisia reaktioita, jotka eivät ole seurausta sähkömagneettisista kentistä.

 Sähköherkkyys Australiassa

On monia tutkimuksia, joissa on nähty uuden teknologian vaikutuksia aivosähkökäyrään,(EEG). Australialaistutkija Rodney Croft Wollongongin yliopistosta osoitti, että herkemmin sähkömagneettisille kentille reagoiva alaryhmä voi todellakin olla olemassa. Matkapuhelinsäteily saattaa joillakin yksilöillä vaikuttaa aivoaaltoihin enemmän kuin toisilla. Altistuksen jälkeiset EEG-vaikutukset vaihtelivat voimakkuudeltaan yksilöllisesti, mutta toistetuissa altistuskokeissa muutokset ilmenivät samoilla koehenkilöillä kuin aiemmassakin kokeessa, mikä Croftin mukaan tukee käsitystä herkemmästä alaryhmästä.

Dr. Alexander McDonald on arvostettu ekosysteemin tutkija Australiassa. Hän on myös sähköherkkä, mikä tekijä on asettanut suuria haasteita sekä uralle että terveydentilalle. Australiassa McDonald sai tuomioistuimen päätöksellä korvausta, koska katsottiin, että hänen sähköherkkyytensä oli edennyt työperäisen altistuksen seurauksena.

Työnantaja oli alun alkaen tietoinen Alexander McDonaldin sähköherkkyydestä ja töitä järjesteltiin vuosia siten, että McDonald sai tukea tietokonetyöskentelyyn, mikä vähensi henkilökohtaista altistusta. Myöhemmin Alexander McDonaldin esimies vaati häntä käyttämään tietokonetta ja muita elektronisia laitteita. Seurauksena migreeni, väsymys ja toispuoleiset neurologiset oireet ilmaantuivat voimakkaina. Myönteinen tuomioistuinpäätös oli voitto sähköherkkyydelle ja McDonaldin tapaus palvelee tärkeänä ennakkotapauksena sähköherkkiä sekä Australiassa että maan rajojen ulkopuolella.

Itävallan Lääkäriliiton hoitosuositus

Itävallan Lääkäriliitto (Austrian Medical Association) julkaisi 3.3.2012 kannanoton sähköherkkien potilaiden kohtaamisesta terveydenhuollossa. Artikkeli sisältää tärkeitä ohjeita lääkäreille – muun muassa laajan joukon suositeltavia laboratoriokokeita. Lääkäriliiton mielestä myös potilaan aiempaan ja nykyiseen altistumiseen sähkömagneettisille kentille on syytä kiinnittää huomiota ja mitata sähkömagneettisen säteilyn tasoja sekä antaa suosituksia altistuksen vähentämiseksi. Onkohan näitä asioita riittävästi huomioitu Suomessa?

Itävallan Lääkäriliiton mukaan on huolestuttavaa, että sähköherkkiä potilaita tulee vastaanotolle jatkuvasti lisää. Sähköherkkyys pitäisi itävaltalaislääkäreiden mukaan kohdata tasavertaisena muiden ympäristöherkkyyksien kuten monikemikaaliherkkyys tai krooninen väsymysoireyhtymä kanssa.

Sähköherkkyys esillä päättävissä elimissä

Vuonna 2005 Maailman terveysjärjestö WHO tunnusti sähköherkkyyden oireet, ihoreaktiot, väsymyksen, huimauksen ja muistihäiriöt työkykyä alentaviksi ja todellisiksi. WHO katsoo kuitenkin taustalla vaikuttavina tekijöinä sähkömagneettisten kenttien sijaan muun muassa huonon sisäilman, loisteputkien välkevalon tai psyyken häiriöiden kaltaiset ongelmat.

Euroopan parlamentti kehotti 2009 päätöslauselmassaan jäsenvaltioita tunnustamaan sähköherkkyyden toimintarajoitteeksi kuten Ruotsissa. Menettely takaisi herkistyneille yhtäläiset oikeudet ja asianmukaisen kohtelun. Euroopan parlamentti uusi kannanottonsa 2012.

Euroopan neuvosto antoi vuonna 2011 jäsenvaltioille suosituksen parantaa sähköherkkien henkilöiden asemaa ja rajoittaa sähkömagneettiselle säteilylle altistumista infrastruktuuria rakennettaessa. Euroopan neuvosto suositteli myös säteilyvapaiden vyöhykkeiden rakentamista.

Sähköherkkyys on vuosien varrella ollut Euroopan Unionissa toistuvasti esillä. Syksyllä 2014 Brysselissä järjestettiin kuulemistilaisuus, jonka seurauksena erityisjaosto nimeltään ”Liikenne, energia, perusrakenteet, tietoyhteiskunta” antoi sähköherkkyydestä lausunnon Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle.

Otteita lausunnosta:

  • Sähköherkkyys on yleistynyt ja johtuu teknologian kasvusta. Sähköherkkien elinpiiri on kaventunut, teknologiaa on kaikkialla – kodeissa, työpaikoilla, kirjastoissa ja muissa julkisissa tiloissa. Se, että sähköherkät eivät voi oleskella vapaasti kaikkialla, on ristiriidassa EU:n peruskirjaan kirjattujen oikeuksien kanssa.
  • Säteilyvapaita vyöhykkeitä tarvitaan. Mikroaaltoteknologialla toimivat matkapuhelinmastot ja langaton WiFi (Wlan) julkisissa tiloissa aiheuttavat sähköherkille oireita: sydämen rytmihäiriöitä, iho-oireita, päänsärkyä, huimausta, unettomuutta ja neurologisia oireita.
  • Sähköherkkyyden ratkaiseminen edellyttää monitasoisia toimenpiteitä. Perusoikeuksien tasolla vallitsee ristiriitaa ruumiillista koskemattomuutta, terveydentilaa ja toisaalta tiedonvälityksen vapautta ajatellen.
  • Euroopan Unionin on tunnustettava se tosiasia, että sähköherkkyys aiheutuu ympäristön sähkömagneettisista kentistä.

Erja Tamminen
tietokirjailija
Järvenpää

« Takaisin